lauantai 2. maaliskuuta 2013

Lauantai 2.3.2013

4. viimeinen treenipäivä

Aika on kulunut yhä nopeammin ja nopeammin. Tänään on 4. viimeinen treenipäivä. Huomenna sunnuntaina on pari juoksutreeniä (15 km ja 10 km), maanantaina vielä kunnon pitkä 30 km:n lenkki ja lähtöpäivänä tiistaina 8 km. Joten vähiin käy. Onneksi huomaan oman juoksukunnon kohentuneen.  Myös ylämäkiä kykenee jo juoksemaan kunnolla hengästymättä.

Kevyt 10 km

Nousin aamulla klo 05:45 ja aamutoimien jälkeen herättelin jalkoja. Aamun taivas oli upeasti valaistu. Lähdin urheilukentän läheltä kulkevaa reittiä, jota olen jo monesti aiemminkin juossut. Melko tahmealta alku näytti. Jalat eivät olleet täysin palautuneet eilisestä. Nyt oli kyseessä kevyt kymppi, joten minulla ei ollut tarvetta puskea rajusti eteenpäin. Lopulta löytyi jo rytmiäkin juoksuun. Näin lauantaina oli melko hiljaista aamutuimaan. Koululaisia ei näkynyt ollenkaan. Ilma oli mukavan tyyni, joten paluumatka Itenin suuntaan onnistui juosta ilman vastuksia. Leirikeskukseen pääsin ajassa 56:04 keskinopeuden ollessa 5.36. Sitten suihkuun, uimaan ja aamupalalle.

Kevyt 10km

Lepäilin 1 ½ tuntia ja sitten vedin kertoimia kasvoille ja muuallekin. Oli vuorossa päivän toinen treeni, samoin kevyt kymppi. Juoksin saman reitin kuin aamulla. Nyt meno oli huomattavasti irtonaisempaa. Aurinko porotti kirkkaalta taivaalta. Onneksi minulla oli sinivalkoinen ’väinämöislakki’ päässä. Annoin jalkojen viedä eteenpäin ja nautin. Vastaan tuli pari paimenta lehmineen. Lammen rannassa olivat pyykkärit töissään. Pestyjä vaatteita oli kuivamassa ties missä – pyykkinaruja ei näemmä tarvita! Koko lenkki sujuu aamuista helpommin. Leirikeskukseen päästyäni kello näyttää vain hitusen parempaa aikaa, 55:52.  hyvä näin. sitten suihkuun ja lounaalle. Kun saan kuvat blogiin, näette keittoa, riisiä ja juureskastiketta sekä paria salaattia sekä jälleen tuoreita sämpylöitä.

Vierailu Sophyn luona

Keittiön Monican kanssa olimme  sopineet, että klo 14:30 lähdemme katsomaan HATC:in leirikeskuksesta äitiyslomalla (tai paremminkin vanhempain lomalla) olevaa  Sophya ja hänen perhettään. Sophy on ollut kolmena ensimmäisenä HATC:in leirivuotena siivoojana keskuksessa. Hän oli puhelias, iloinen ja auttavainen ja kertoi, mitä kaikkea leirikeskuksessa oli aiemmin tapahtunut. Hän oli selvästi kiinnostunut asiakkaistaan. Vierailin myös viime vuonna hänen perheensä  luona. Keittiön väki oli pakannut pussillisen uusia sämpylöitä tuliaisiksi. Lisäksi minulla oli lähes repullinen Suomesta tuotua suklaata, karamelleja sekä hapankorppuja ja muuta tavaraa. Lisäksi vein heille kaiken sen purtavan, mitä en itse ehdi leirillä enää syödä. Sophy huomasi jo kaukaa, että olimme tulossa. Hän juoksi iloisena vastaan. Voi sitä riemua! Sophyn perheessä on seitsemän lasta, joista viimeinen vuoden ja kahdeksan kuukauden ikäinen on poika. Kuulin, että vanhin lapsista on 20 -vuotias ja on päättämässä kouluaan, joten ikähaitari on suuri. Perheen isä on kuulemma melkoisesti viinaanmenevä, kuten tuntuu olevan monen muunkin naisen aviomies täällä. Onneksi Sophyn isä asustaa aivan naapurissa ja auttaa peltotöissä ja karjanhoidossa. Heillä on yksi lypsävä lehmä. Turisemme tunnin verran. Juoksijakaverini Jussi sai myös lämpimät terveiset Sophylta. Kuvat kertovat myöhemmin riemukkaan vastaanoton. Sitten kiiruhdamme Monican kanssa takaisin leirikeskukseen.

Hierontaa

Minulle tuli melkoinen kiire, sillä seuraavaksi minun tuli ehtiä hierontaan klo 16:00. Juoksin pikaisesti ajotielle ja yritin vinkata ohikulkevia moottoripyöriä, mutta tuloksetta. Sitten yllättäen viereeni pysähtyi itenin aluesairaalan auto. Kaksi miestä pyysi minua kyytiin ja kertoivat olevansa menossa aluesairaalaan. Vasta auton takapenkille istuessani huomasin, kuka edessä istuu. Sama kaveri, jolle olin tarjonnut limsat tutustuttuani aluesairaalan toimintaan juoksuleirini alussa, istui nyt siinä. Hän oli tunnistanut minut heti ja aavisti, mihin olin menossa. Ilmainen kyyti – näin limsapullokin tuli maksetuksi!

Odottelin Juliusta kymmenen minuuttia ja hän saapui juosten. Pyyteli anteeksi myöhästymistään.  Onneksi minulla ei ollut kiire. Siispä hierojan pöydälle ja niin sain jälleen nauttia hieronnasta. Vasen takareisi on edelleen ok rasituksesta huolimatta. Julius on tehnyt erinomaista työtä – hieroja paikallaan!Ktunnin hieronnan jälkeen kävelemme yhdessä Itenin keskustaan. Käyn katsomassa vaalitilaisuutta, joka tapahtuu keskellä markkinahumua. Väkeä on runsaasti joka puolella. Aurinko paistaa edelleen melko lämpimästi. Hyppään moottoripyörän kyytiin ja niin leirikeskus kutsuu.

Loppupäivän viettoa


Lepään hiukan ja päivitän blogia. Klo 19:00 tarjoillaan päivällinen, joka sisältää perunamuusin, kokolihakastikkeen sekä ugalia ja zukumia. Yhtäkkiä puolalaiset alkavat laulaa onnittelulaulua yhdelle seurueensa jäsenelle ja samassa ilmestyy myös täytekakku. Mies täyttää tänään 45 vuotta.

Melko kiireiseltä päivä on tuntunut. Nyt varmaankin on hyvä nukkua pitkä yö. Huomenna aamusta aikaisin taas liikkeelle.

Hyvää viikonlopun jatkoa kaikille!

Juoksuterveisin,

Harri

    Lauantai valkenee kauniina ...

    Aamun  ensimmäinen vstaanottaja ulkona on varpunen ...

    Aamu on hiljainen klo 06:30

                      Saksalainen Oliver on HATC:in vakiovieras - elää kuin kenialainen ja syö paljon ugalia


Harrilla neljänneksi viimeinen leiripäivä menossa ...

 
     Ruokalan valvojana toimii tänään Ann.

    Riisiä, jossa usein mukana myös lihanpaloja ja kasviskastiketta

    Kenialaisten proteiinilähteenä toimivat pavut ja linssit - tässä on lämmintä papumuhennosta

                      Keittiön väki leipoi ahkeraan sämpylöitä.

                      Kiinankaali-porkkana -salaattia tarjolla ...

                      Ananas-punajuuri -salaattia - erittäin hyvää!

                      Keittiön Monican johdolla löydettiin HATC:in siivoojan Sophyn perheen luo

     Sophy oli ilonen tapaamisestamme. Hänellä on sylissä perheen 7. lapsi!

                      Istutaan perheen vierashuoneessa - valkoiset pitsiliinat istuimilla!

    Sophy tutustumassa saamiinsa tuliaisiin - Tampereen nähtävyydet kiinnostivat!

                      Valkoihoinen on outo ilmestys myös naapureiden lasten mielestä.

 
     Iloisia silmäpareja riittää oviaukossa!

                      Sophyn puolison isä asuu naapurissa ja tuli vierailulle - perheen lapsista puuttuu kolme.

    Hyvin iloinen ja onnellinen perhe. Omistavat maatilan ja karjaa.

    Perheen yhden lehmän maidolla tullaan juuri ja juuri toimeen!

    Näkymää paikallisesta maaseudusta.

    Paluu polkua pitkin HATC:in leirikeskukseen.

    Harri pääsi Itenin aluesairaalan auton kyydissä leirikeskuksesta sairaalaan saakka. Punaruutuiselle
    kaverille Harri oli tarjonnut runsas viikko sitten limsat, mikä tuli nyt kuitatuksi ilmaisen kyydin
    avulla.

                      Juliuksen antaman hieronnan jälkeen käveltiin Itenin keskustaan. Kohdattiin Juliuksen
                      tyttöystävä, joka on Juliuksen vasemmalla puolella valkoisessa topissaan.

    Itenin keskustassa presidentivaaleihin liittyvä tilaisuus - väkeä riittää ...

    En tunnista keskellä olevaa puhujaa, mutta sen pitäisi olla joku presidenttiehdokkaista.

    Itenin markkinatorilta löytyy melkein mitä tahansa - rätei ja lumppui!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti