Juoksuleiri lopussa – paluu Suomeen!
Hyvää kestää oman aikansa ja niin myös tätä juoksuleiriä. Kolmeviikkoinen juoksuleiri on kulunut erittäin nopeasti. Paljon siihen mahtuu tapahtumia. Muistanette, että tulin leirille hiukan mietteliäänä, miten vasemman jalan takareiteni kestää. Ensimmäisinä päivinä sain hamstringin erittäin kipeäksi. Apuun tuli kenialaisen Juliuksen hieronta ja oma sähköimpulssihoito sekä uinti altaan viileässä vedessä. Sinnikkäästi kumpikin (Julius ja minä) painiskelimme jalkojeni kanssa, mikä tuotti erinomaisen tuloksen. Kykenin juoksemaan Michel –valmentajan laatiman harjoitusohjelman mukaisesti. Viimeisen viikon aikana olen huomannut juoksukunnon kohentuneen melkoisesti – jaksan juosta pitempään ja myös ylämäkiä hengästymättä. Iloinen olen siitä, että palaan Suomeen hyvässä juoksukunnossa, joten voin jatkaa harjoittelua tavoitteellisemmin jatkossa ja mahdollisesti kisaillakin jossakin joko puolikkaalla tai koko maratonilla. Tästä on todella hyvä jatkaa.
Kevyt 8 km
Viimeinen aamu on koittanut. Heräilin jo klo 05:15 ja aloin pakata tavaroitani matkalaukkuun. Lisäksi söin aamupuuron ja puin juoksukamppeet päälle. Klo 06:30 olin taivaltamassa kamera kädessä 8 km:n lenkille urheilukentän vierestä kulkevaa hiekkatietä pitkin. Aurinko on alkanut nousta ja heittää valaisevat säteensä kauaksi maaseudulle – myös kukkulat näkyvät hyvin. Ihmettelen, miksi on näin hiljaista – ei näy koululaisia, eikä töihin matkaajia. Paikallisten juoksijoiden tiedän näin tiistaisin suuntaavan vetotreeneihin Itenin urheilukentälle, joten heitä ei muualla juoksemassa nää. Matka jatkuu verkkaisesti, kuva sieltä ja kuva täältä. on hiukan haikeutta ilmassa. Vastaan tulee jälleen paimen lehmineen. Linnut laulavat puissa; on tulossa lämmin päivä.
Jatkan Eldoretin maantielle ja sieltä kohti leirikeskusta. Käyn katsomassa Lornahin tiluksia uuden urheilukenttätyömaan takana. Kaali poikineen löytyy isolta pellolta, tästä syystä HATC:issa olemme saaneet usein paistettua tai raastettua kaalta. Muutama käsi heiluttaa ympärilläni – aivan kuin he tietäisivät, että olen juoksemassa tämän leirin viimeistä lenkkiä. Vastaan samalla tavalla. Nauttien juoksen loivaa ylämäkeä. Lopulta saavun leirikeskukseen – se on siinä! Sitten suihkuun ja aamiaiselle. Melko vähän on tänä aamuna leiriläisiä aamupalalla. ovat ilmeisesti lähteneet pitemmille lenkeille.
Aamupäivän puuhia ja matkustusta
Syötyäni lähden pikaisesti Itenin keskustaan moottoripyöräkyydillä vaihtamaan euroja Kenian shillingeiksi Matatu -kuskia varten. Myös Itenin keskusta on melko autio. Kysyn tutulta kenialaiselta juoksijalta, mikä on syynä rauhallisuuteen. Kuulemma useimmilla on ollut pitkä matka käydä äänestämässä ja paluuseen kuluu myös aikaa. Onpa outoa? Palaan myös moottoripyörän päällä leirille. Sitten jatkan pakkaamista ja kirjoittelen viimeisen kerran täältä HATC:ista teille. Vielä on puolitoista tuntia lähtöön. Klo 12.30 tarjoillaan lounas.
Syötyäni ja hyvästeltyäni HATC.in väen ja juoksijat lähden klo 13.00 (Suomen aikaa klo 12:00) Matatulla kohti Nairobia. Odotettavissa siis n. 8 tunnin istuminen autossa. Onneksi mukaani lähteen yksi kenialainen leirin työntekijä, joten on seuraa matkan aikana. Helsinki-Vantaan lentoasemalle saavun keskiviikkona klo 13.05. Sieltä jatkan lentokenttäbussilla Tampereelle, joten Tampereelle saavun ennen klo 16:00.
KIITOKSET
Blogitilastoja silmäillessä olen havainnut teidän olleen melko aktiivisia blogini lukijoita. Lämmin kiitos siitä teille kaikille. Toivottavasti olette nauttineet lukemastanne ainakin yhtä paljon kuin minä leirielämästä. Pyrin siirtämään ottamani valokuvat blogiin vielä kuluvalla viikolla, joten käykää katsomassa myös niitä.
Sydämellinen kiitos vaimolleni Ullalle ja lapsilleni, kun sain jälleen lähteä Keniaan korkeanpaikan leirille. Kiitos työnantajilleni, kun soitte minulle mahdollisuuden olla poissa töistä nämä viikot. Olen kyllä hoitanut sähköpostiliikenteen ajan tasalle, joten paluu työmaalle ei hirvitä.
Kiitos juoksukaveri Jussille hyvistä ohjeista leirin aikana. Ja Suur-kiitos Michelille onnistuneen juoksuohjelman laadinnasta. Kiitos teille kaikille erilaisesta tuesta ja viesteistä leirijakson aikana.
On ilo palata Suomeen ja kotiin!
Nyt Kenia hiljenee minun osalta.
Päätösterveisin,
Harri
Aurinko nousee 2
Aurinko nousee 3
Aurinko nousee 4
Keltainen lääkekasvi, jota tapaa usein isoina pensaina
Monena aamuna tapasin paimenen lehmineen!
Itenin peltolakeutta 1
Itenin peltolakeutta 2
Kahlaajalinnut etsivät ruokaa 1
Kahlaajalintuja 2
Kahlaajalinnut lentoon
Edessä aamulla ylämäkeä ...
Äiti ja kantorepussa vauva - tyypillinen näkymä
Lornah Kiplagatin maatilan näkymä 1 - kaalta riittää
Lornah Kiplagatin maatilan päärakennus
Lornah Kiplagatin maatilan peltoa ja kasvihuone
Paluu Eldoret - Iten -maantielle
Tästä käännyin eilen oikealle 30 km:n lenkille (siis kaksi 15 km:n kierrosta)
- todella mukava lenkki!
Itenin suuntaan jatkuu matka ...
Käännöskohdan butiikkeja - kylläkin tänään kiinni.
Aamun yksinäinen kenialainen juoksija - mukavan kevyt askel!
Viimeiset kymmenet metrit enen leirikeskusta
Leirikeskus häämöttää ...
Aamun 8 km:n lenkki tulee täyteen - se on siinä!
Tyytyväinen maratoonari päättää juoksunsa tällä leirillä!
Leirin korkeaa puustoa
Kuten huomaatte, täällä tehdään mestareita :)
Paluu harjoituksesta kohti omaa huonetta - ensimmäinen aukko vasemmalla.
Monta kertaa on palattu lenkiltä!
Huone numero 19 on ollut minun käytössä.
Viimeisen lounaan hilpeää joukkoa: vasemmalla kolme saksalaista juoksijaa ja oikealla britti Brian.
Viimeisen lounaan hilpeää joukkoa: ranskalainen juoksija ja leirin tansanialainen työntekijä Damian, joka tuli paluumatkalla kanssani Nairobiin sekä HATC:in autokuski Barnabas
Kuvia edelleen lounaalta: mukaan tuli vasemmalle kanadalainen Daniel.
Lounaalta edelleen ennen lähtöäni HATC:ista
Iten - Nairobi väli (340 km, n. 8 tuntia, normaalisti) Matatulla hyvän autokuskin kanssa!
HATC:in väen viimeiset käsien heilutukset lähtiessäni - kyyneleet valuivat joiltakin ...
Tansanialaisen Damianin kanssa Matatun kyydissä Nairobiin - kauniita maisemia ...
Kaunista maisemaa matkalla Iten - Nairobi
Sinistä taivasta ja vehreää maastoa
Saavutaan Päiväntasaajalle - olemme n. 3.000 metrin korkeuksissa eli 600 metriä
korkeammalla kuin HATC:issa. Tästä Nairobiin on enää satakunta kilometriä.
Päiväntasaaja leikkaa Afrikan!
Upeita jylhiä maisemia.
Nairobi kutsuu - presidentinvaalien tuloslaskennan seuraamisen vuoksi tiet olivat autioina, myös Nairobin keskustassa. Kahdeksan tunnin matka tehtiinkin runsaassa kuudessa tunnissa, osaavan kuskin ansiosta!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti