torstai 7. maaliskuuta 2013

Torstai 7.3.2013

Terveiset Suomesta Hyvät Blogiystävät!

Itenistä Nairobiin Matatulla

Matatulla matka Itenistä taittui nopeaan tahtiin. Olimme varanneet matkaan 8 tuntia, mutta siihen kului vain vähän yli 6 tuntia. Koko ajan teillä oli melko hiljaista ja jopa Nairobin keskustakin oli kuin aavekaupunki - vain muutama auto liikkeellä. Presidentinvaalien tuloksia seurataan televisioista innolla, eikä lähdetä kotoa ennen kuin tulos on selvillä Perin outoa?

Tansanialainen Damian, HATC:in leirin työntekijä tuli samalla kyydillä Nairobiin, josta hän jatkoi Matatulla kotimaahansa Tansaniaan isänsä ja äitinsä luokse muutamaksi kuukaudeksi.

Nairobista Amsterdamiin KLM:n lennolla

Minulla oli runsaasti aikaa buukata itseni Amsterdamin koneeseen, joka lähti illalla klo 22.55 Nairobista. Sain hyvän käytäväpaikan. Ja kykenin nukkumaan monta tuntia matkasta. Vieressäni istuivat englantilainen 61 vuotias isä 8 vuotiaan poikansa kanssa. He olivat kierrelleet Afrikan safareilla tutustuen moniin villieläimiin. Mies on naimisissa kreikkalaisen naisen kanssa ja on asunut jo kymmenen vuotta Kreikassa. Meillä oli intensiiviset keskustelut Kreikan nykytilanteesta. Mies katsoi, että Brysseli ei ymmärrä Kreikan kulttuuria ja siksi pakotetaan länsimaisiin muotteihin maa. Tästä ei kuulemma hyvää seuraa.

Amsterdamista Helsinkiin KLM:n lennolla

Amsterdamiin saavuin eilen keskiviikkona aamulla klo 05:10. Neljän tunnin odottelun jälkeen sain jatkaa matkaani lentokoneella Helsinkiin. Tämäkin lentomatka kului joutuisaan. Saavuin Helsinki-Vantaan lentoasemalle klo 13:20 eli myöhästyin 5 minuutilla Tampereelle menevästä lentokenttäbussista. Mutta tunnin odottelun jälkeen pääsin jatkamaan matkaa.

Tampereelle ja kotiin paluu

                                Lämmin kiitos Ulla -vaimolleni!


Tampereelle saavuin noin klo 17:00. Vastassa oli rakas vaimoni Ulla - iloinen jälleentapaaminen kolmen viikon eron jälkeen. On paljon kertomista molemmin puolin, joten iltamme sujui mukavasti turisten.

Yhteenvetoa numeroina HATC:in juoksuleiristä 


Kolmen viikon aikana noudatin melko kirjaimellisesti Michelin minulle laatimaa harjoitusojhjelmaa.
Olen laskenut Kenian juoksukilometrit ja harjoitustunnit. Kovin viikko oli viime viikko, jolloin juoksukilometrejä kertyi yhteensä 151 km. Kolmen viikon aikana tuli juostua yhteensä 346 km:n verran ja lisäksi oli uintia, allasjuoksua ja kävelyä sekä kuntosalitreenejä. Näistä kaikista kertyi lähes 50 treenituntia yhteensä. Kolmeen viikkoon mahtui siis harjoituksia lukuisa joukko. Painoni tippui kaksi kiloa; näin on tapahtunut muidenkin leirijaksojen aikana.

Nyt lepään kunnolla muutaman päivän ja annan jalkojen toipua kolmen viikon rasituksista. Sitten jatkan tavoitteellisesti harjoituksia Suomessa töiden ja perhe-elämän yhteydessä.

Takana on nyt yksi tuloksekkaimmista korkean paikan juoksuleireistä viiden vuoden aikana. Kuntouduin erinomaisesti vasemman jalan takareisivaivoista ja kykenin viemään juoksuohjelman suunnitellusti läpi. Olen erittäin tyytyväinen. Tästä on hyvä jatkaa.

Valokuvat viety blogiin

Olen nyt vienyt myös valokuvat blogini sivuille, joten käykää katsomassa. Nauttikaa Afrikan maisemista ja tilannekuvista sekä tietenkin harjoitusteni onnistumisista.

Toivotan teille kaikille hyvää alkavaa kevättä. Terveitä liikunnallisia hetkiä jokaiselle, mitä liikuntalajia kukin harrastattekin.

Lämmin kiitos vielä kerran teille kaikille hyvät blogiystäväni myötäelämisestä juoksuleirini aikana.

Iloisiin kuulumisiin ja näkemisiin muissa merkeissä!

Blogiterveisin,

Harri

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti