sunnuntai 3. maaliskuuta 2013

Sunnuntai 3.3.2013

3. viimeinen leiripäivä!

No niin, nyt on melkein pulkassa tämäkin leiripäivä (blogin kirjoittamista aloittaessani kello on 16:30). Tein sunnuntaina kaksi treeniä: aamulla kevyt 15 km ja keskipäivällä kevyt 10 km. Hyvin kumpikin sujui. Päivä on ollut helteinen. Nairobilainen Fady  pyöräilijä lähti tänään. Hän tekee viimeistelytreenit Nairobissa, sillä Cape Appic –pyöräkisa alkaa kahden viikon kuluttua Etelä-Afrikassa; 8 päivän aikana pyöräillään 800 km pareittain kuten joku päivä sitten teille kerroin. Mukava veikko – toivotaan onnea matkaan!

Kevyt 15 km

Linnut aloittivat tänä aamuna tavallista aikaisemmin laulelonsa. Heräsin klo 05.45. Pikaisesti aamutoimet ja jalkojen venyttelyt. Matkaan pääsin jo 06:30, jolloin oli jo sen verran valoisaa, että näki ulkona eteensä. Ovivahti tervehti ystävällisesti ja toivotti hyvää juoksumatkaa. Päätin juosta aamun kilometrit St. Patrickin lenkillä, sama jota olen tahkonut useana päivänä. Iteniä kohti juostessani kuuluu eri kirkoista hengellistä laulua – melko aikaisin aloittavat. Nyt juoksen maaseudulle vain 8,5 km.n päähän ja käännyn takaisin. On todella hiljaista, tapaan vain muutaman juoksija ja paikallisen asukkaan reittini varrella. Aurinko alkaa nousta ja heittää lämpimiä säteitään. Varjoni on pitkä tähän aikaan; keskipäivällä varjonsa löytää tasaisesti ympäriltään. Tunnistan juoksun aikana linnuista västäräkin, varpusen, kyyhkysen, korpin, haikaran ja variksen sekä kottaraisen. Lisäksi tapasin kurjen kokoisia harjalintuja kaksi pariskuntaa – upean näköisiä  (kuvasin niitä muutama päivä sitten, joten saatte katsella niitä myöhemmin).

Paluumatkakin onnistuu melko hyvin. Huomaan, ettei lenkki ota koville, koska ei tarvitse pysähtyä kioskissa limsalla. Sen verran tuulee, että hiekka pöllyää aina välillä. Moottoripyöriä ja autoja ei ollut montaa tiellä. Väki on aivan selvästi viettämässä pyhäpäivää. Ennen klo 10:00 väkeä alkaa virrata parhaimmissa asuissaan kirkkoihinsa. Täällä messu saattaa kestää jopa yli 3 tuntia. Jatkan matkaani.

15 km tulee täyteen mittarin näyttäessä 1.24 keskinopeuden ollessa 5:38 – mukavastihan aamusta kulki, vaikka välillä esiintyikin jäykkyyttä. Juoksin vielä pari km, jotta pääsin leirikeskukseen saakka. Sitten suihkuun, uimaan ja aamupalalle.

Kevyt 10 km

Lepäsin pari tuntia ja keräsin voimia viimeiseen keskipäiväharjoitukseen leirin aikana. Hihaton paita ja shortsit jalkaan; aurinkovoidetta iholle ja ei kun menoksi. Suuntasin tutulle urheilukentän ja myös Sophyn perheen tilusten vierestä kulkevalle hiekkatielle. Aurinko paistoi todella kuumasti. Aloitin melko rauhallisesti kivikkoisella osuudella. Nyt kuului myös lasten leikkien ääniä ja huutoja: How are you? Fine, fine thanks! Ja matka jatkui. Jalat tuntuivat aamuista kevyemmiltä, joten matka eteni joutuisammin. Lehmä, koira ja isäntä tulevat vastaan. Koirat ovat ihmeen rauhallisia, niitä ei ole koskaan tarvinnut pelätä, vaikka olisivat kulkukoiria. Vuorossa on pitkä ja jyrkkä alamäki. Lammen rannassa tapaan jälleen kahlaajalintuja – tällä kertaa niitä on yli kymmenen. Pyykkärit eivät ole niitä hätistelemässä sunnuntaina. Ennen Eldoret-Iten asfalttitietä on vuorossa jyrkkä ylämäki. Runsaat 4 km olen nyt juossut. Suuntaan n. 1,5 km:n verran Eldoretin suuntaan. Mukava takatuuli työntää eteenpäin. Sitten käännös ja kohti Iteniä ja leirikeskusta. Nyt on sitten vuorossa vastatuuli. Yleensä käy niin, että takatuulessa hiki virtaa ja vastatuulessa tulee hiukan vilu. Jalat nousevat sen verran ahkeraan, ettei kylmyys vaivaa. Katselen ympärilleni, onhan kyse viimeisestä keskipäivän lenkistä. Tien varrella asuvat ja työtään tekevät ovat jo käyneet tutuiksi ja hymyilevät ystävällisesti.

Ylämäkiosuudesta huolimatta huomaan kiihdyttäväni juoksua. Nautin ja annan jalkojen viedä. Vähitellen rupee näkemään useampia kenialaisiakin juoksemassa. Moni kauppa ja kioski pitää tänään ovensa lukossa ja samoin huomenna maanantaina, vaalipäivänä, joka on kaikille vapaapäivä. Mahtaa huomenna olla joukkoja liikkeellä. Leirikeskukseen saapuessani mittarini näyttää 10 km ja aikaa 54:13 keskinopeuden oltua 5.25 (reippaasti lenkki sujuikin). Sitten suihkuun ja uimaan sekä lounaalle.

Loppupäivän viettoa - kortti- ja postimerkkirahat Sophyn perheelle!

Ruokailun jälkeen otan puolen tunnin tirsat. Olen siirtänyt ja siirtänyt pyykkipäivää. Mutta tänään sitten vihdoin  pesin likaiset juoksuvaatteeni – pari narullista täyttyi ja aikaa kului tunnin verran. Seuraavaksi torkahdin tunniksi, minkä jälkeen kävin uima-altaan viereen ottamaan aurinkoa. Iltapäivätee kutsui. Onneksi otin mukaani kameran, koska Lornah Kiplagat oli myös ruokailuhuoneessa. Näin sain tuoreet kuvat urheilukenttäurakoijasta – näyttää kyllä aivan muulta kuvissa. Lehtien lukua ja blogin päivitystä.
Loppupäivän viettoa – kortti- ja postimerkkirahat Sophyn perheelle!

Tänään tuntuu vapaata olevan paljon. Olen sen verran väsynyt, etten jaksa käydä kuntosalilla. Yritän vasta huomenna vierailla salilla. Lepäilen ja yritän palautua päivän lenkeistä. Huomenna aamusta on edessä 30 km kevyt lenkki – näin loppuleiristä pisin juoksutreeni kerralla.

Altaalta kuuluu iloista naurua ja loisketta. Leirin ulkopuolelta saa maksua vastaan tulla kuntosalille ja myös uimaan. Neljä kenialaista miestä ja yksi nainen opettelevat uimaan. Tähän aikaan päivästä uima-altaan vesi alkaa olla jo lämmintä.

Totean tässä, että on turha odotella minulta tänä vuonna korttia Keniasta, sillä luovutin kortti- ja postimerkkirahat Sophyn perheelle. Te kaikki olette päässeet seuraamaan leirielämääni blogin välityksellä. Suomeen saavuttuani vien vielä ottamani valokuvat blogin sivuille. Näin blogini tulee saamaan myös kuvallisen ulottuvuuden.

Klo 19 on vuorossa päivällinen. Mukavan rauhallinen päivä on takana. Huomenna alkaa uusi viikko, joten antoisaa viikkoa kaikille. Minä saavun sitten Suomeen keskiviikkona 6.3. n. klo 13.00 Helsinki-Vantaan lentokentälle, josta jatkan lentokenttäbussilla Tampereelle.

Hyvää sunnuntai-illan jatkoa!

Huomiseen!

Juoksuterveisin,

Harri

                    Puolalainen juoksija Adam täytti 45 vuotta - tarjolla oli syntymäpäiväkakkua

                                        Syntymäpäiväkakku made by HATC Kitchen!

                      Lornah Kiplagat yllätys vierailulla HATC:in ruokalassa.

                      Lornah on kiireinen urheilukenttäprojektissaan, mutta hymyä silti irtoaa ...

                      Lornah Kiplagat on Kenian naisten maratonin ehdotonta eliittiä, aikatavoite vielä 2:25!

                      Kyllä se oli Lornah, joka minut nappasi kainaloonsa :)

                      Kiittelin Lornahia HATC:in erittäin hyvistä ja ystävällisistä palveluista sekä etenkin
                      tarjoiluista, jotka olivat parantuneet viime vuosista - Lornah oli iloinen!

                      Jostakin ruokalaan tuodaan oikein ruusuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti