Kyllä lepopäivä on ollut erinomainen juoksujen rasituksista palautumisessa. Huomenna jatkan kevyttä juoksua, josta sitten huomenna enemmän.
Lepopäivän aamun puuhia
Nukuin viime yön erinomaisesti ja pitkään. Heräsin joskus klo 07:30. Aamutuimaan annoin vasempaan takareiteen sähköimpulssihoitoa Suomesta mukaani ottamalla Sunbornin patterikäyttöisellä laitteella. Käsittelyllä lihakset lämpiävät ja relaksoituvat hyvin. Sitten Voltairen geeliä ja venyttelyitä. Näin mies alkaa olla aamupalakunnossa Ruokailun jälkeen, otin eväät mukaani, sillä lähdin n. klo 10:00 Eldoretin keskustaan kokeilemaan Safaricomin toimivuutta ja samalla oli tarkoitus käydä katsastamassa tutuksi käyneitä tavarataloja.
Eldoretin matka
Matatulla matkaan kului 50 minuuttia. Pahimmillaan pienoisbussissa oli yli 20 matkustajaa. Ja tunnelma oli myös sen mukainen. Onneksi ikkunoita sai avatuksi. Kävelin Matatu -asemalta (noin 600 m) Eldoretin keskustaan. Löysin melko vaivattomasti Safaricomin liikkeen. Olin kuullut, että kyseisessä liikkeessä sai odotella vuoroaan melko pitkään. Minua nyt kyllä onnisti, sillä neuvonnan rouva opasti minut heti oikean kaverin luo kuultuaan ongelmani. Kaveri tarkisti puhelimellaan, että Safaricomin yhteys pelasi ja olihan se OK. Ongelma ei ollut Safaricomissa, vaan oman koneeni Internet –yhteyksissä. Minun tulee saada ELY:n Internet –yhteys toimimaan, ennen kuin saan Safaricomia käytetyksi. Selvisin siis koko käynnistä viidessätoista minuutissa.
Kuvailin kaupunkia ja paikallisia työssään. Yhdellä pääkadun pätkällä oli vierivieressä kenkien korjaajia ja lankkaajia. Kovasti näkyi heillä asiakkaita riittävän. Keskipäivällä tuntui olevan melkoinen tungos, joka puolella: oli autoja ja ihmisiä ja lisäksi aurinko paistoi kuumasti. Piipahdin parissa tavaratalossa vilvoittelemassa ja juomassa. Kaikki tarpeellinen oli repussa tunnissa ja klo 01:00 istuin Matatussa jälleen, nyt kohti Itenin leirikeskusta.. Tämä auto oli tarkoitettu vähän varakkaammille, koska autoon otettiin maksimissaan vain 12 henkilöä, mistä syystä kyydin hinta oli 100 Kenian shillingin sijaan 120 shillingiä eli runsaan euron.
Väliaikatietoa presidentinvaalista
Kenian nykyinen presidentti Mwai Kibaki vetäytyy oltuaan virassa maksimin kymmenen vuotta. Presidentin vaalitaistoon osallistuu yhteensä kahdeksan ehdokasta (mukana yksi nainen), joista galluppien mukaan vain kahdella, nykyisellä pääministerillä Raila Odingalla ja Kenian ensimmäisen presidentin pojalla Uhuru Kenyattalla, on mahdollisuus tulla valituksi. Galluppien mukaan heidän kummankin kannatuksensa on tällä hetkellä 43-44 % riippuen galluppien tekijästä. Vaalit järjestetään 4.3.2013. Mikäli kukaan ei saa 51 %:a äänistä mennään toiselle kierrokselle ja sitten vain eniten ääniä saanut on voittaja. Samassa yhteydessä valitaan kuvernööri, senaattori, parlamentin jäsenet, naisedustaja ja ns. County Assembly edustaja. Lähes kaikki poliittiset osapuolet ovat allekirjoittaneet ’Rauhan vaalien’ -julkilausuman, jotta ei toistuisi vuoden 2007 väkivaltaiset vaalimellakat. Kyseinen julkilausuma ei ole kuitenkaan mikään varma tae vaalien rauhallisuudesta.
Internet -yhteysongelma selvisi
Leirille päästyäni kiiruhdin lounaalle. Olivat pyynnöstäni laittaneet sivuun minulle annoksen. Ruokailun jälkeen selvittelin niin ELY-keskuksen kuin Tekesin Helpdeskin kanssa. koneeni Internet -ongelmia. Selvisi, ettei uuteen tietokoneeseeni ollut asennettu Direct Access -toimintoa. Olin Suomessa ollut etäyhteydessä vain Tekesin puolella, joten ELY:n yhteysongelma ei tullut silloin esille. Nyt siis on tultava toimeen vain Tekesin verkon kautta. Kuvien saanti blogiin saattaa siis tuottaa edelleen ongelmia :(
Hierontaa
Klo 16:00 kiiruhdin hierontaan moottoripyörän kyydissä. Julius odotteli iloisena. Serbialaiset Olivera ja hänen valmentajansa lähtivät tänään iltapäivällä kotimatkalle. Jatkossa olin Juliuksen ainoa hierottava ellen saisi houkuteltua ensi viikolla leirille tulevasta puolalaisryhmästä (15 juoksijaa) muutamaa hierottavaksi.
Töitä ja illan puuhia
Klo 18:30 keskustelin Kari Ruudun kanssa maaliskuun lopussa USA:han suuntautuvasta projektimatkastamme. Samassa yhteydessä katsoin omat työsähköpostini ja hoidin kiireelliset asiat eteenpäin.
Sitten nautimme leirillä päivällisen (zapatiia eli ohuita lettuja ja porkka-lihakastiketta sekä ugalia eli maissipuuroa ja jälkiruuaksi hedelmäsalaattia). Vuorossa oli blogin päivittäminen.
Yöpuu kutsuu! Aamulla juoksen kunnon mukaan kevyen lenkin.
Hyvää yötä!
Terveisin,
Harri
Matatulla matka Eldoretiin kestää n. 45 minuuttia. Pahimmassa tapuksessa Matatuun otetaan
matkustajia yli 20. Matka maksaa n. yhden euron.
Eldoretin keskustan vilkkain risteys - näkymä Nakumat -liikkeen suuntaan ...
... Iteniin menevän tien suuntaan.
... Nairobiin vievän tien suuntaan.
Eldoretin paras paikka kiillottaa nahkakenkänsä.
Sillä näitä on vieri vieressä ...
On nuorta ja iäkkäämpää uurastajaa.
Ostopaikan edessä tutut matkamuistokojut - alkaa tinkaaminen :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti