Jambo! (Tervehdys!)
Tosihidas 8 km
Tänään heräsin kukon kiekumiseen vähän vaille 06:00. Samoihin aikoihin aloittivat myös linnut oman laulelonsa, mm. satakielet ja västäräkit. Västäräkkejä täällä on runsaasti. Ne hyppivät mielellään uima-altaan reunalla ja ottavat nokkaansa altaan veden pinnalla kelluvia hyönteisiä eli puhdistavat samalla uima-allasta :) Altaalle on kyllä nimetty aivan oma henkilö pitämään huolta veden puhtaudesta.
Aamutoimiini kuuluu myös malarialääkkeen ottaminen. Useimmat leiriläisistä eivät syö malarialääkkeitä, koska näillä korkeuksilla ei ole tavattu malariaa. Mutta Eldoretissä ja Nairobissa tai savannivierailuilla malariahyttysiä kyllä löytyy. Tarvittavista lääkkeistä nämä ovat kaikkein hintavimpia, kustannukset n. 50 euroa per viikko. Mielestäni turvallisuus ennen kaikkea!
Aamu alkaa sarastaa vähän ennen klo 06:30, jolloin lähden päivän ensimmäiselle lenkille. Nyt oli vuorossa kevyt 8 km, jonka juoksin urheilukentän vierestä kulkevaa hiekkatietä ja kaartaen Eldoretin maantielle. Tästä matka jatkuu Itenin suuntaan ylämäkeä takaisin leirille. Todella rauhallisesti matkanteko sujui; ilmeisesti eilisen salitreeni ja rankka hieronta olivat jäykistäneet miestä. Leirille saavuin ajassa 47:15 eli keskivauhtini oli 5:54 – todella hidas pk-vauhti! Sitten suihkuun, uimaan ja aamupalalle, minkä jälkeen parin tunnin tirsoille.
Reipas 10 km
Klo 11:00 ampaisin reippaalle kympille Eldoretin suuntaan vievän maantien reunassa kulkevaa polkua pitkin. Nyt meno oli aivan toista kuin aamulla, varsinkin alamäkiosuudella, 5 km, johon kului aikaa 23 minuuttia. Takaisin ylämäkeen aikaa kului enemmän loppuajan ollessa 48:01, keskivauhti 4:47. Jalat olisivat vieneet nopeammin, mutta toppuuttelin, koska kyseessä oli vasta reipas harjoitus. Tämän vuoden leirijakson ensimmäiseen reippaaseen kymppiin kului vain runsas minuutti enemmän aikaa kuin viime vuonna – juoksukunto ei ole huono ollenkaan! Jalat veivät eteenpäin mukavasti, eikä vasemman jalan hamstring tuntunut ärsyyntyneen ripeästä menosta. Tästä on hyvä jatkaa … Sitten suihkuun, uimaan ja lounaalle. Lepäilin parin tunnin ajan.
Juoksijan näköiseksi
Noin klo 16:30 päätin kävellä n. 2 km:n päässä olevaan Itenin keskustaan. Lauantaisin keskustassa näkee runsaasti paikallisia, koska on viikon vilkkain toripäivä. Otin muutamia kuvia, joita saatte ihailla joskus myöhemmin. Pientä kauppaa ja butiikkia on vierivieressä. Pysähdyin parturin kohdalle. Minut houkuteltiin parturin tuoliin ja niin minusta tehtiin juoksijan näköinen – ainakin hiusten osalta. Mukavia veikkoja nämä paikalliset parturit. Nyt oli päässä kevyt olo. Päätin hypätä moottoripyörän kyytiin; pääsin nopeasti ja jalkojani säästellen leirikeskukseen. Sitten suuntasin päivälliselle. Tapasin samalla Lornah Kiplagatin siskon Monican, jolla on päävastuu leirin käytännön asioista ja hankinnoista. Lisäksi hän pitää pientä myymälää Kerio View -hotelliravintolaan vievän tien risteyksessä. Monican perhe on muuttanut kyseisen myymälän takana olevaan taloon. Näin Monica kykenee hoitelemaan kahta hommaa samanaikaisesti monen apulaisensa kanssa. HATC:issa Monican ennen tekemät toimistotyöt ovat suurimmaksi osaksi siirtyneet Laurenille.
Mukavan onnistunut ja vaiherikas päivä. Toivottavasti myös siellä Suomessa? Blogipäivityksen jälkeen suuntaan pehkuihin. Alkaa valmistautuminen huomisen päivän harjoituksiin: kevyt 10 km ja kuntosaliharjoitus. Lisäksi pääsen jälleen huomenna Julius hierojan käsittelyyn. Joten huomiseen!
Lala Salama (Hyvää yötä)!
Juoksuterveisin,
Harri
Vanhan leirirakennuksen idylliä.
Palmu on sitten kaunis!
Maggy työssään vanhalla puolella.
Tässä vasemmalla ruokailin menneinä vuosina.
Itenin keskustan el'mää-
On tultu ostamaan ruokaa ym. tarvikkeita.
Itenin juurestori.
Löytyy tomaatteja, mangoja ja sitrushedelmiä.
Maustajan paratiisi!
Esillä kaikkea mahdollista.
Tuoreita mangoja, kaalta, porkkanoita, sipuleita, tomaatteja, perunoita jne.
Mitäs saisi olla?
Valitaanpa parhaat sipulit.
Jotakin pelataan kentällä.
Ihmisillä ei ole kiire minnekään.
Sen sijaan minä kiirehdin parturiin - ennen leikkausta.
Vielä ennen leikkausta - emmin?
Antaisitko näiden veikkojen leikata hiuksesi?
Kyllä ja lopputulos on tässä!
Pienessä tilassa pareturointi onnistuu.
Illalla tulee käymään Lornah Kiplagatin sisko Monica (oikealla) ja hänen vieressään Maggy.
Tervehdys salosta. Täällä on mahtava luminen talvi, nollakeli jatkuu. Olemme lähdössä Tarvasjoelle viettämään Santun (Alexander) 13-vuotispäivää. Ensiviikko on lasten talviloma, ehkä menemme jonain päivänä mökille, Suolla on hyvät hoidetut ladut eikä yhtään mäkiä, siitä minä tykkään. Jakselepa juosta, mutta kuuntele hamstringejä !
VastaaPoistaTerveisin Telle ja Markku