perjantai 15. helmikuuta 2013

Torstai 14.2.2013

Hyvää ystävänpäivää!

Aamun kymppi


Nukuin viime yön erinomaisen hyvin. Aamulla kello herätti 05:45. Aamutoimien jälkeen päivän ensimmäiselle kevyelle kympille. Yöllä oli satanut sen verran, että hiekkatiet ja –polut saattavat olivat vielä märkiä. Päätin kuitenkin matkata Eldoretin suuntaan polkua pitkin 5 km ja sitten kääntyä takaisin. Välillä oli melkoiset mutatilsat tossujen pohjissa. Mutta harjoitushan tuli näin vain tehokkaammaksi  melko rauhallisesti aamun treeni sujui, vaikkakin vähän raskaammin kuin edellisen päivän. Leirille saavuin ajassa 56:21 keskivauhdin ollessa 5:37. Nyt suihkuun, uimaan ja aamiaiselle. Sitten parin tunnin tirsat.

Jussille poika

Jussi Okkosen kanssa olen treenannut juoksua usean vuoden ajan  niin Suomessa kuin Keniassa. Tänään hän ilmoitti ilouutisen Tampereelta: "Hyvää Ystävänpäivää! Poika Okkonen 3.605 g  ja 50 cm, syntyi klo 11:52 tänään 14.2. Koko perhe on onnellinen ja voi hyvin." Lämpimät onnittelut niin minulta kuin keittiön Maggyltä Satulle, Jussille, Kerttu-siskolle sekä pienokaiselle!  
 

Päivän toinen kymppi

Päivän toinen kymppi sujui hiukan kevyemmin kuin aamuinen Eldoretin suuntaan ja takaisin. Taivas oli puolipilvessä – erinomainen ilma juosta. Polku oli jo kuivunut. Välillä koulusta ruokatunnille menevät lapset lähtivät mukaani juosten. Iloisin ilmein tervehtivät. Osa halusi koskettaa valkoisia käsiäni. Matka sujui mukavan rennosti aikaan 54:31 keskivauhdin ollessa 5:26. Lornahin juoksukeskustyömaan vieressä istui useita kymmeniä paikallisia ihmettelemässä melkoista työmaata, jossa suuret maansiirtokoneet uurastivat. Taitaa olla melkoinen nähtävyys Itenissä! Sitten suihkuun ja uimaan sekä lounaalle.

Iltapäivän ja illan viettoa

Iltapäivän vietin blogini parissa ja sain sen vihdoin avatuksi, kun lopulta saimme sähköä. samalla onnistuin hoitamaan muutamia työsähköposteja. Hyvä näin. Kuvien lataaminen blogiin onkin sitten huomattavasti vaikeampaa. Kuvia ilmaantuu ajallaan.

Myös iltapäivällä saimme hiukan sadetta. Mutta sitten lämpö palasi ja hipoi 25 astetta. Ystävänpäivän kunniaksi olin tuonut Suomesta mukanani pari torttupohjaa, joista loihdittiin HATC:in keittiön väen kanssa herkulliset ananas-suklaa kakut – kuva kertoo enemmän kuin tämä teksti. Illalla söimme torstain tapaan herkullista pitzaa. Hyvin sekä pitzat että kakut maittoivat.

Lornah Kiplagatin tapaaminen

Tätä kirjoitellessani leirin lobbyssa viereeni ilmestyi leirin kuningatar itse Lornah Kiplagat. Olivat kuulemma odotelleet minua jo aiemmin. Lornah osallistui Lontoon olympialaisissa maratonille. Kykeni juoksemaan 30 kilometriä, mutta sitten polvi esti juoksun jatkamisen – sääli, sillä hän oli todella hyvässä kunnossa ehkä 2:25-2:27. Tuosta ei kuulemma lannistuta, vaan lisää pökköä pesään - uudet kisat ovat jo kiikarissa. Lornah kertoi tarkemmin rakennusprojektistaan. Juoksukeskuksen ns. juoksuakatemia tulee olemaan vain kenialaisille naisille. Kunnon tartan on kyllä miestenkin käytössä, mutta vain HATC:issa oleskeleville ja kenialaisille mutta ei muiden leirikeskusten väelle. Ovela temppu kilpaileville leirikeskuksille. Juoksurata valmistuu ämän vuoden toukokuussa ja rakennukset vuoden sisällä. Lornah aikoo jossakin vaiheessa rakentaa muualle miesjuoksijoita varten oman juoksuakatemiansa. Kuulemma kaikki juoksussa saamansa palkintorahat kuluvat rakennusprojektiin. Ihmeellinen maratoonari!

Nyt kello lähestyy täällä puolta kymmentä, joten lopettelen kirjoittelun  ja toivotan teille kaikille Hyvää yötä!

Huomenna onkin sitten jo perjantai – antoisaa päivää! Sekä jo tässä vaiheessa Hyvää ja levollista viikonloppua teille blogini seuraajat. Ilmeisesti Suomessa on erinomainen ulkoiluilma, joten nauttikaa siitä.

Juoksuterveisin,

Harri


Hyvää ystävänpäivää kaikille! Suomesta tuoduille torttupohjille syntyi herkulliset ja hedelmäiset
    ystävänpäiväherkut.

                      Willy -kokki loihtii herkullisia pitsoja torstain tapaan.

    Söin ainakin 10 palaa ...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti